torstaina, syyskuuta 21, 2006

Ahistaa...

Taitaa olla syysväsymystä kun mitään ei oikein jaksa. Neuloa kyllä jaksaisin jos rauhassa saisi sen tehdä. Mutta kun ainoa neulomisrauha on nuorimmaista vahtiessa ulkona(tänään sormet paleli) ja kun kakarat on nukkumassa. Ei siinä ehdi puoliakaan tehdä siitä mitä tahtoo ja pitää. Plääh. Yksi koulutyökin pitäisi saada tehtyä ennen vihonviimeistä tenttiä. Mutta sitten vihdoin valmistun ja pääsen hakemaan oikeita töitä. Vuoden vaihteessa loppuu hoitovapaa ja töihin pitäisi siis lähteä. Toisaalta ihan kiva ja toisaalta olisi ihanaa olla kotona lasten kanssa vielä vuosi, kunnes nuorimmainen täyttää kolme. Mutta kaikkea ei voi saada. Ei ainakaan lisää tunteja näihin vuorokausiin... Kiitos muuten ihanainen SNY:ni kun ihanalla kortilla muistit ja yritit mulle lisää aikaa tarjota;o)

Mutta kyllä mä siis jotain olen tänään neulonutkin, siellä pihalla. Piti ruveta kiireesti tekemään nuorimmaiselle lapasia kun yhdet kasteli ja toiset hukkasi. Samaisen vesselin villasukat odottelevat toista kärkeä ja päättelyä. Yhden uuden huivinkin aloitin kun tarvitsin matkaneulomista tiistaina(olin niitä kouluasioita hoitelemassa).

Ei kommentteja: