Tämän tilkkutäkin olemme tehneet ihanan Poppoon voimin vauvalahjaksi. Tämä oli laskujeni mukaan jo peräti 15.! Eli jokainen on tehnyt yhden palan, joista sitten olen koonnut peiton. Näitä on aina ihan yhtä hauska tehdä. Kun paloja rupeaa tulemaan perille ehdin monesti miettiä, että millainen sillisalaatti saadaan aikaiseksi. Ihania peittoja kuitenkin on aina tullut ja taatusti uniikkeja=o) Tässä täkissä on aiheena meri ja päävärinä sininen vauvan äidin toiveen mukaisesti. Yhden Poppoon vauvatäkin olen aiemmin(syyskuussa 2006) esitellyt. Silloin emme tehneet tällä "kaavalla" kuten kaikki muut täkit, vaan täkissä oli meren alaista elämää kuvana.
maanantaina, joulukuuta 17, 2007
Vauvan täkki

Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Kaunis merellinen peitto ja varmasti lahjan saajalle mieleinen :)
t: möhönasu
http://mohonasu.vuodatus.net/
Tuo on kyllä ihan älyttömän ihana!
Tunnelmallista Joulua ja Käsityörikasta Uutta Vuotta!
Tuo peitto on kyllä tosi kaunis!
Tosi IHANA peitto!
Lähetä kommentti