maanantaina, joulukuuta 15, 2008

Oupsin pikkujoulut




Monissa Oupsilaisten blogeissa onkin ehditty jo hehkuttaa lauantaina pidettyjä pikkujouluja sekä pikkujouluvaihtoa. Tarkoitus oli itse toimia emäntänä mutta meillä on vietetty sairastupaelämää viime viikosta lähtien... Onneksi itse olen ollut terveenä ja pääsin sitten pikkujouluihinkin. Minua lahjottiin enemmänkin tällä kertaa. Pikkujouluvaihdossa minua lahjoi Tuula. Sain häneltä tämän ihanan joulutähti- koristeen! Joulutähti onkin joulukukkien suosikkini (tosin en osaa niitä hoitaa) amarylliksen ohella. tämän lisäksi sain mm. jouluisen väristä sukkalankaa joka onkin jo puikoilla. Jospa vaikka jouluksi saisin itselleni uudet sukat=o) Toinen lahja jonka sain oli Marilta. Marilla oli vasta arvonta ja 400 000 luvun bongaus (hirmuinen määrä kävijöitä!). Itse osuin bongauksessa lähimmäksi 399 999 joten Mari päätti palkita minut. Ja palkinnoksi sain tämän kauniin virkatun liinan. Mari tosin meinasi, että jos en sille muuta käyttöä keksi, niin sitten vaikka tiskirätiksi. Olisikin maailman hienoin tiskirätti tässä talossa;o)
Mutta oikein suuret kiitokset molemmille!!!
Sattumalta Mari sai myös minulta paketin. Minä nimittäin pistelin Oupsin vaihdossa hänelle. Mari tykkää enkeleistä joten kokosin enkeliaiheisen paketin. Marin lempienkeleitä ovat Rafaelin enkelit. Olen kuitenkin pariin otteeseen ne jo pistellyt ja nyt halusin pistellä jotain muuta (Rafaelin enkelit kyllä näkyivät Marin paketissa silti). Tähän hätään en muista kenen malli tämä enkeli on, mutta löytyy tämän vuoden Just Cross Stitchin Ornament Issuesta. Ensimmäisen kerran kokeilin tuollaista epämääräisen muotoista viimeistelyä. Olihan se aikamoinen kokemus. Toivottavasti pysyy koriste kasassa;o)
Tänäänkin on päivä mennyt käsitöiden merkeissä. Sairastupaa kun täällä hoidetaan olikin yllättäen aikaa kasata kalusteita. Eilinen päivä meni Haaparannassa ostoksilla ja tänään olen sitten kasannut kaksi lipastoa ja yhden kirjahyllyn. Kädet on ihan hellänä siitä ruuvimeisselin väännöstä. Mutta nyt on kalusteet koottu ja odottavat tavaroiden siirtoa. Ja näihin siirtyvät mun käsityötarpeet ja siksi tuo edellä mainittu lehtikin on nyt jossain operaation keskellä hukassa enkä voi suunnittelijaa enkelille etsiä...


6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onpa kauniita pistelyitä. Vau! Ja tuo edellisen postauksen koristekin!

Anonyymi kirjoitti...

Hienon enkelin olet pistellyt. Itsellenikin kasasin pari kuukautta sitten käsityötarvikkeita varten lipaston - on edelleen täyttämättä. Ehtisköhän joululomalla taikoa kaikki roinat laatikoihin? Ensiksi pitäisi tietenkin etsiä ne :)

Sari (saristitching) kirjoitti...

Hyvää joulua!

Pike kirjoitti...

Hyvää joulua!

Anonyymi kirjoitti...

Rauhallista joulun aikaa teidän perheelle!

Tiina kirjoitti...

Rauhallista Joulua ja Onnea tulevalle Vuodelle!