Tällä viikolla postipoika on kiikuttanut minulle erityisen ihanaa postia. Ensin tuli arvontapalkinto Helmikseltä. Paketissa oli kaksi kerää Floricaa, joka sattumoisin on yksi lempilangoistani. Paketti hakaneuloja, jotka ovat tuikitärkeitä tilkkutöiden teossa. Ja vielä suklaahiirelle herkutteluhetki Dumle- suklaalevyn parissa. Tämä paketti oli erittäin mieluinen. Kiitos oikein paljon Helmis!!!
Sitten oli vuorossa vieläkin suurempi paketti Ilulta(Ilu oli muuten minun SNY:ni jolle lähettelin syksyllä paketteja;o)). Hänenkin blogissaan minua suosi arpaonni ja palkintona oli hurja määrä ihanuuksia! Noista ainoastaan Opalin sukkalankaa ja Koolaidejä olen aiemmin kokeillut. Kaikki muut ovat mulle uusia tuttavuuksi. Varsinkin tuo Noro Kureyon oli ihana yllätys, koska olen niiden perään kuolannut jo pitkään (täältä päin kun niitä ei mistään saa). Samaten silkkivillalangat ovat olleet pitkään olleet ostoslistalla ja nyt sain Silviaa. Satakieli pääsee mahdollisesti Koolaid kylpyyn jossain välissä, tosin tuollaisenaankin saatan keksiä sille käyttö. Tovet puolestaan hyppäsivät jo puikoille. Aivan mahtava palkinto kertakaikkiaan. Suuren suuret kiitokset Ilulle!!!
Ja sitten kaikkein tärkein posti, jota olen odotellut jo pitkään ja hartaasti: Sain vihdoin todistuksen opinnoistani ja pääsen hakemaan kunnolla oman alani töitä!!! Tämä on ollut niin monen vuoden projekti(ja painajainen), että tämä on suuren tuuletuksen paikka=o)
2 kommenttia:
Vinkkaanpas! Noroa myy Helsingissä Käsityötalo Priima, jolla on myös nettikauppa. Sieltä vaan tilaamaan... Suloinen pipo, Ennanko päässä se tuossa on?
Luen tätä "tulevaisuudesta käsin", joten kommentit voivat vaikuttaa hieman oudoilta. Hienoa, että sait todistuksen.
Lähetä kommentti